maanantai 7. toukokuuta 2007

Eijee kire eijee!

En ole ehtinyt raportoimaan mitään pariin päivään, en edes ole ehtinyt toimittaa Heidille valokuvia marin viime päivän tapahtumista.

Lauantai meni amupäivän osalta Pressikeskuksessa, josta sitten kuuden pintaan huristeltiin Jäkeen katsomaan MariNadin teatterin Eurokoktail-iloittelua. Jee hieno esitys jee! Parhaiten mieleen jäivät vaikuttavat Huilumies- Nuku pommiin- ja Diggiloo-tulkinnat. Valitettavasti piti lähteä kiireellä porukalla takaisin Lasipalatsiin, jossa esiintyi koko illan ajan useita tämän vuoden artisteja - Serbia, Unkari, Georgia, Portugali ja Kypros ainakin. Jee Portugali!

Bio Rex oli vetänyt ineen paljon porukkaa, joten lienemme onnistuneet fanikeskusajatuksessa melko hyvin. Jeeeee! Loppuilta hengattiin vielä EuroClubilla. Kotona kolmen jälkeen, jäi työt tekemättä siltä illalta.

Eilinen sunnuntai alkoi pressikeskuksella ja Areenalla, jatkui pienellä lepotauolla ja huipentui sitten kiireiseen iltaan Georgian partyissa Presidentissä, Euroclubilla ja Hercussa vierailuihin sekä Infopisteessä pyrähtämiseen. Yö menikin sitten Swengin laululistaa näpytellessä.

Ei kommentteja: